Kuolema?
KUOLEMA! Harvat ihmiset haluaa puhua tai lukea kuolemasta, jos sitä on hieman "normaali". Asiaa pyritään täysin unohtaa ihan siihen asti kunnes kuolema koputtaa ovelle, tavalla tai toisella. Mutta "elintärkeä" aihe tämä on. Sillä ei kukaan meistä voi vältää kuolemaa, se odottaa meitä nurkan takana, ja voi ilmaantua yhtäkkiä ja odottamatta, todellakin ei-toivottuna. Et voi paeta sitä, välttää tai ohittaa sitä. Sinä kertakaikkiian kuolet ennemin tai myöhemmin.
Miten se tapahtuu? Olen seurannut useita ihmisiä "viimeisellä matkallaan", huolehtinut heitä elämän lopussa, se on osaa minun ammattia, teen tilapäisiä yötuureja vanhainkodeissa. Kuolemia on erilaisia, toiset vetää viimeisen hengenvetonsa rauhallisesti, rauhassa, kyllä, jopa hymyillen, toiset taas äärimmäisessä ahdistuksessa ja kuoleman pelossa ja kauhussa.
Fyysisesti sydän antaa periksi, siitä tulee aivan viimeinen sydämenlyönti ja sitten viimeinen hengenveto, eikä verenkierto hapen ja glukoosin kanssa pääse aivoihin, joiden toiminnot siksi lakkaavat ja fyysinen tajunta sammuu. Keho alkaa kylmentyä ja lihakset rentoutumaan, jäykkyys tulee myöhemmin. Ja on havaittavissa, että ruumis on tyhjä, jotain on lähtenyt tästä ruumiista, ainoastaan kuori on jäljellä.
Kristittynä uskon, että ikuisuus on asetettu ihmisten sydämiin, siksi kuoleman lopullisuus ja ihmisen olemasta lakkaaminen tuntuu järjettömältä ja mahdottomalta. Ja niin se onkin, olemme ikuisia olentoja, kysymys on vain siitä, meneekö kristillisestä näkökulmasta "hissi ylös vai alas", missä sielu viettää ikuisuutensa. Sielu on siis personaalisuus, se "sinä", sinun persoonallisuutesi kaikkine erityispiirteineen, tunteineen ja ajatuksineen. Mutta, jatketaan tätä kuoleman aihetta, miten haluamme kohdata sen? Emme voi valita milloin, voit kuolla tänään tai 10, 20 tai ehkä 40 vuoden kuluttua, luultavasti aikaisemmin niin kuin maailma näyttää olevan. Ajattele kuinka herkkä elämä on; joka sekunti sydämesi täytyy lyödä ja hengität sisään ja ulos ympäri vuorokauden ympäri vuoden, pieni "virhe" systeemissä vain muutama sekuntti ja…
Ne, jotka kohtasivat kuoleman rauhassa ja turvassa, melkein kaivaten ja odottaen sitä, he ovat olleet tosi uskovaisia. He ovat uskoneet Häneen joka sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut"...Tämä Jeesus, joka näin voitti kuoleman, antaakseen iankaikkisen elämän. Luetaan vielä vähäsen Raamattua, maailman luetuinta kirjaa: "Kuolema on nielty ja voitto saatu. Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi? Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki. Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!" (1 Kor.15:54-57).
Monet ovat vahvoja ja ylpeitä, jotka kuitenkin kuolinvuoteella ovat tulleet niin säälittäviksi ja kiemurtelevat kauhuissaan ennen viimeistä sydämenlyöntiä. He kamppailevat huohotellen, joskus useita päiviä ja haluavat epätoivoisesti pysyä hengissä sanoinkuvaamattomassa kuolemanpelossa...Taas monet muut ovat hymyillen syleilleet kuolemaa rauhassa, ikäänkuin nähdessään rakkaan Jeesuksen seisovan avosylin toivottamassa heidät tervetulleeksi Taivaalliseen kotiin. Siellä ylhäällä, jossa ei enään kipu vaivaa heitä, ei suru ja vaiva jahtaa eikä tummat pilvet paina alas. Olen henkilökohtaisesti kauan sitten valinnut, kuinka kohdata tämän kuoleman, se on voiton varmuudessa ja usko Häneen, joka on voittanut itse kuoleman.
Lopuksi kerron tapauksesta, jolloin pidin kuolevaisen kristityn kädestä, hän oli vanha laestaadialainen täti. Hänellä oli pitkiä hengityskatkoja ja hän oli eräänlaisessa horroksessa, puoliksi tajuissaan. Rukoilin hiljaa hänen puolestaan, ja juuri silloin hän yhtäkkiä avaa silmänsä ja katsoo minua leveästi hymyillen. Tuntui kuin aika pysähtyi ja ikuisuus jo laskeutui huoneen ylitse, iloa ja rauhaa hän säteili suuresti sillä hetkellä, en koskaan unohda sitä ilmettä, sitä hymyä. Pian tämän jälkeen hän veti viimeisen henkäyksensä, hänen kätensä tuli veltoksi ja kylmäksi, hän ei ollut enää siellä, kuolema voitettiin…
