Jesusliv

Tämä pieni joukko, joka seisoo aukiolla, saarnaa uskollisesti ja äänekkäästi tai jopa kiihkeissä keskusteluissa Jeesuksesta. Hienoksi kiillotetun kirkon pinnan alla on jakautunut mielipiteitä siitä, onko tämä oikea tapa, onko se pätevää tänään?

 

Jeesus käski selvästi "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille". Ja Herra auttaa voimalla totella: “kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani”(Apost.1:8).

 

Silti monet kristityt haluavat paeta erilaisten uskonnollisten tekosyiden ja käsitysten mukaan. "Olla varovainen ja olematta ristiriidassa ihmisten kanssa, voittaa heidät pitkäaikaisilla suhteilla, hyvillä teoilla ja ystävällisellä kohtelulla". Siis hymyillä jatkuvasti ikään kuin halata heidät Taivaaseen. Huokaus...Kuvittele seisovasi Jumalan edessä tilinteonpäivänä ja Jeesus sanoisi kaikille kristityille, jotka todistivat radikaalisesti ja äänekkäästi Hänestä ja Pelastuksesta: "Voi sinua, pelotit ihmiset pois, sinun olisi pitänyt olla hiljaisempi ja varovaisempi, ja rakentaa sen sijaan suhteita ja pelastaa heidät rakkauden teoilla". Ja sitten kiittäisikö Jeesus muita uskovia, jotka olivat varovaisia ja "viisaita"? Vai sanooko Herra näille jotain tällaista: "Sinä häpeäsit minua ja minun sanaani, sinä pelkuri vetäydyit säilyttääksesi maineesi, paetaksesi vainoa. Valitsit leveän ja miellyttävän tien, piilotit valon ja heitit pois suolan. Olisitte voineet antaa sadoille sieluille, niin, jotkut teistä evankeliumin tuhansille, mutta ette antaneet, ja he ovat nyt kadotuksessa".

 

Yksi tapa ei sulje pois toista, tietysti meidän täytyy rakentaa pitkäaikaisia ihmissuhteita ja rakkaudellisen elämämme kautta voittaa ihmisiä Jeesukselle, mutta ei vain sitä! Se on edelleen niin kuin Raamattu opettaa: "Evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi". Ja Jumalan sana on kylvettävä ihmisten sydämiin, jotta omatunto herää ja pelastuksen tarve tulee ilmeiseksi. Meillä on Raamatun todistus siitä, että radikaali ja avoin todistaminen/saarnaaminen on Jumalan tahtoa. Näin kristityt toimivat Apostolien teoissa, kyllä, heitä vainottiin, mutta Jumalan voima, evankeliumi ja armo toimi, tuottaen tuhansia Jeesukselle. Nykyään monet kristityt piiloutuvat pelokkaasti kirkon seinien taakse. Ennen Helluntain Pyhän Hengen kastetta myös opetuslapset piiloutuivat pelkäen, mutta Henkikasteen jälkeen he menivät ulos ja saarnasivat rohkeasti kaikkialla.  

 

Herätyshistoria puhuu samaa kieltä. Ajattele kuinka esimerkiksi John Wesley tai Pelastusarmeija toimivat menneisyydessä. Wesley sai vihaisia väkijoukkoja hänen jälkeensä ja William Boothin väki meni Itä-Lontoon slummeihin ja saarnasi. Voisimme jatkaa vuosisatoja taaksepäin ja osoittaa katuevankelioinnin pätevyyttä, mutta on tärkeää ymmärtää tällaisen evankelioinnin hengellinen vaikutus. Se on kuin heittäisi valosoihdun suoraan pimeyteen, julistus, joka herättää ihmiset syntisestä unestaan.

 

Muista, että "Jumalan rakkaus karkottaa kaiken pelon" ja kuten Raamattu sanoo: "Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta”(Room.5:5). Vaihtoehto on ihmispelko, ansa joka sitoo ja estää. Mitä tahansa teetkin, älä estä katuevankelistaa. He seisovat evankeliumin barrikadeilla ja uhraavat itsensä sielujen pelastamiseksi, amen.

 

 

Yksinäisyys! Pelkkä sana saa meidät vapisemaan, ja silti tätä kutsutaan laajalle levinneeksi kansantaudiksi. 

 

Itselläni oli noin kaksi vuotta kestänyt ajanjakso, jolloin erilaisten opiskelupaikkojen ja muiden pakanaelämäni olosuhteista johtuen itse kärsin pahasti yksinäisyydestä. Se oli kuin musta, toivoton monttu johon pudota, itse olemassaoloni tuntui kyseenalaiselta. Ei, en koko ajan niin, minulla oli perhejäseniä ja ystäviä, mutta he eivät olleet lähellä eivätkä aina tavoitettavissa. Tiedätkö, vain sellainen asia että pystyy soittaa useammalle ihmisille milloin tahansa ja voi heti tehdä jotain sosiaalista yhdessä. Sellaista ei ollut olemassa tänä hirvittävän yksinäisyyden aikana.

 

Kun Jeesuksen tavasin, tulin uskoon ja siten astuin välittömästi laajaan kristilliseen yhteisöön. Silloin yksinäisyys katosi pysyvästi, varsinkin kun Jeesus tuli sydämeeni ja elävä Jumalan yhtenäisyys täytti sisimpäni. Hänen rakkauden läsnäolo täytti sisäisen tyhjyyden. Loppujen lopuksi naimisiinmeno ja elämäkumppanin löytäminen oli ehdottomasti "kuolemanisku" yksinäisyyden hirviölle. Mutta rakkaat ystävät, meidän ympärillämme, yhteiskunnassa on tuskallisen monet siinä "mustassa montussa".

 

He ovat tavallisia kuten sinä ja minä, kaikenlaisia, mutta he ovat kärsineet yksinäisyydestä eri olosuhteiden vuoksi. He tulevat kotiin töiden jälkeen ja kun ovi sulkeutuu, tyhjyys ja yksinäisyys kaikuu heidän ympärillään kuin hauta. He istuvat siellä yksin ajatusten ja tunteidensa kanssa; ei ketään jonka kanssa jutella, jakaa ja kertoa päivän tapahtumista, ei ketään jonka kanssa tehdä asioita. Tuntuu kuin he ei olisi olemassa. Vielä pahempaa, jos heillä ei ole edes työpaikkaa tai muuta touhua missä ihmisiä tavata, täydellisen eristäytymisen riski on suuri ja vaarallinen.

 

Ystävät, me jotka satumme olla "aurinkoisella puolella" pimeiden syvyyksien yläpuolella, on löydettävä heidät, autettava heitä. Ja se on tehtävä tavalla, jossa heidän ei pakoteta tuntemaan olevansa "epänormaaleja" tai epäonnistuneita. He eivät tietenkään ole, mutta heillä luultavasti on sellainen itsetunto siinä eristyksessä, yksinäisyydessä. Kristillinen seurakunta on itse asiassa paras paikka sellaiseen apuun, avoin sylein vastaanottamaan heidät; seurakuntaelämässä, kodeissamme ja kahviloissa ja niin edelleen. Meidän on toivotettava heidät tervetulleiksi. Se on elämästä ja kuolemasta kysymys, tuplasti. Pelastus Taivaaseen ja pelastus matkalla sinne.

 

Nykyisen yhteiskuntamme kirous on nimenomaan se, kuinka se on luonut tämän kaiken tuhoavan yksinäisyyden hirviön. Sydämeni vuotaa verta kaikkien niiden puolesta, jotka ovat joutuneet yksinäisyyteen. Ja rukoukseni Herralle, kaiken lohdutuksen Jumalalle on, että Hän voisi käyttää meitä uskovaisia löytääkseen heidät, auttaakseen heitä. Kyllä, tietysti myös johdaten heidät Jeesuksen ja ikuisen pelastuksen luo, koska siinä kaikki kirous murtuu. Me, jotka olemme turvassa, ystäviä ja sukua runsaasti joka päivä. Me emme aina ymmärrä, emme näe sydämellämme tämä pimeyden meri ympärillämme, täynnä ihmisiä syvässä kärsimyksessä, jotka hukkuvat yksinäisyyteensä. Meistä tulee helposti tyytyväisiä ja mukavia ja itse asiassa itsekkäitä, kun unohdamme "lähimmäisemme". Näitä ihmisiä meidän siis tulee Jeesuksen sanojen mukaan rakastaa kuin itseämme.

 

Jeesus sanoo myös, Matt.11:28-30:

“Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä”...Joten anna meidän, puhun yhtä paljon itselleni, löytää ja pelastaa kaikki yksinäisyyteen vangitut. Olemme Jeesuksen kädet ja jalat. Yksinäiset odottavat epätoivoisesti, he ovat unohdettu “lähetyskenttä”.